Mun tekee vaan mieli syödä. Ihan helvetisti. Ihan kaikkee.

Ihan tyhmä päivä tyhmällä ololla, väärällä jalalla noustuna, paikasta toiseen juosten ja masentuen ja alakulo valtaa mun mielen.

Mä istun sängyllä ja mietin, etten syö, ei ei ei, en ainakaan niitä muffineja enkä jäätelöä enkä Murun tuplaa. En. Eikä tässä helvetin talossa edes ole mitään järkevää syötävää, koska mulla ei ole rahaa. Tekis mieli tähän väliin kiroilla oikein antaumuksella.

Aamulla eksyin matkalla sinne mekkoa sovittamaan, itkin siellä pysäkillä, kun mua ärsytti niiin, miksi mä oon tyhmä enkä osaa edes valita oikeaa bussia enkä jäädä oikealla pysäkillä ja miksi tää päivä oli taas tällänen.

Onneksi ne tuli hakemaan mut, ihanat ihmiset, ja vei takaisin asemallekin ja mekko oli ihana ja ne tuo sen ylihuomenna ja ne kissat oli hauskoja niillä ja ne jutteli mukavia ja sain lainaan laseja. Ne oli hirveen ihania ja hetken oli hyvä olla.

Kaupungilla ei sitten enää. Vaikka pidän ystävästäni, en jaksanut, mua väsytti ja oli hirveen stressiolo ja tahdoin vain kotiin. Ruokakaupassa masensi lisää, mulla ei ollut rahaa. En kehtaa pyytää Murua käymään kaupassa vaikka järjellä ajatellenhan se olisi kaikin puolin reilua, että se joskus kävisi kaupassa, mutta en mä viitsi. En minä, itsenäinen kun olen.

Kirjoitan tätä ja toivon vaan, että ovi kävisi ja Muru tulisi niin että pysyisin erossa herkuista. Onneksi tänään on treenit! Haluan vain hien pintaan ja ajatukset pois.