01 maaliskuuta 2009

Mä oon yrittäny nukkua tarpeeksi viime aikoina, mutta silti väsyttää. On töitä ja lukemista. Murukin varmaan hermostuu kohta, kun me ehditään nähdä vaan iltaisin ja silloinkin olen ihan nuupallani ja nukahdan kirjojen ääreen.

Tänään olisi tarkotus suunnata teetättämään ylioppilasmekkoa. Tai suunnittelemaan asiaa. Ajattelin olla ajoissa liikkeellä, tavallisesti kun jätän kaiken ihan viime tippaan. Pitäisi viedä sinne mallimekko ja mahdollinen kangas. Ja niitä mittoja pitäisi ottaa, yh.

Tää väsymys jotenkin puuduttaa mun aivot tai sitten se on toi jatkuva lukeminen. Vielä pitäisi muutaman kymmentä sivua pusertaa läpi. Ehkä käyn suihkussa ennen sitä, jos vaikka virkistyisin. Saksan tenttitehtävätkin odottavat tekijäänsä. Kissakaan ei yhtään helpota lukemisurakkaa riehuessaan ympäriinsä ja juttelemalla mukavia. Nyt se tosin sammu taas tuohon sohvalle, ainakin hetkeksi.

Mussutin eilen ja tänäänkin n. 100g sipsejä. Alko ällöttää. Varmaan auttaakin tässä mun painonpudotuksessa. Toisaalta eilen kalorit saatto kyllä silti jäädä n. 1500kcal, mutta tosi terveellistä joo. Hyi helvetti. Käsken murua viemään noi loput sipsit mennessään. Ja kasvispainotteista tänään.

Mua huolestuttaa raha-asiat. Ja kirjoitukset. Ja työt. Ja syöminen.

Ei kommentteja: