09 maaliskuuta 2009




Se on ohi. Tältä erää.

Oli aika kaamee sessio kaiken kaikkiaan, mutta se on ohi. En haluis enää ajatella koko juttua. Olin niin ahdistunut sitten kun olin saanut sen valmiiksi. Kello taisi olla vähän yli 12. En olis millään halunnu lähteä ekana. Istuin siellä tunnin, jonka aikana ehdin kehittää hirveän ahdistuksen, tuntu ettei jalat kanna, ja miettiä kaikkea aivan kaistapäistä.

Sitten vaan keskiviikkoa jännäämään.

Sää on aika kurjahko, ei tuolla jaksa taivaltaa metriäkään tossa myräkässä. Kävin kaupassa ja selvisin pienellä rahalla ja ilman erehdysostoksia. Eilen ostin jäätelön, mutta en syönyt sitä. Tehtiin murun kanssa mokkapaloja, päällä ihan aito suklaa. Huhhuh. Söin tänään yhden siellä kokeessa. Yritän olla ajattelematta asiaa. En tykkää kun stressaa.

Kävin kirppiksellä keskustassa bussia odotellessa. Ostin söpön h&m:n tunikan, 4.50e. Kaipaa pientä silitystä.

Muruseni tulee varmaan ihan kohta. Pitäisi tehdä ruokaa ja varoa mokkapaloja. En tiedä pääsenkö tänään kävelylle asti, kun tuo sää ei yhtään houkuta. Eilen tehtiin pitkä lenkki hangessa. Käveltiin Murulle, varmaan tunti. Söin niillä hirveesti ruisleipää ja ihanaa savustettua kalaa.

edit
Vois muuten yrittää oikeasti laittaa kuviakin tänne. Ne on kivoja. Joku voi kyllä tunnistaa jo kissasta, mutta en kylläkään tiedä tuttujen bloggauksesta. Silti.

Ei kommentteja: